maanantai 13. huhtikuuta 2015

Dreamoor tokopäivä

Olipas mukava viikonloppu. Perjantaina suunnattiin illasta Sanna-kasvattajan luokse lauantain tokopäivää silmällä pitäen.

Vimma tarkistaa, olisiko kasvattaja tullut Tampereen rautatieasemalle meitä vastaan.
Vimman kanssa treenattiin Sirke Viitasen valvovan silmän alla ja saatiin simppeleitä, mutta loistavia vinkkejä! Kiitos Sirkelle, Sannalle ja muille osallistujille hauskasta päivästä! 

(Kaikki kuvat Sanna Jääskeläinen, jollei toisin mainita)
Dreamoor tokoilijat
Vimman mielestä ohjaaja kaipaa oppeja Sirkeltä. Itse pieni borderi voi tsiikailla maisemia.

Tunnarin treenaamisen jälkeen jäi vielä vähän aikaa, joka käytettiin luoksepäästävyyden tsekkaamiseen.
Pylly pysyy vielä hyvin maassa
Mutta ihan ei maltti riitä loppuun
Tosi vähän ollaan luoksepäästävyyttä harjoiteltu. Kunhan Vimma on kisavalmis tarkoitus on hakea alokkaasta ykkönen ja siitä suoraan avoimeen. Tosin ainahan sitä saa suunnitella, käytännössä asiat voi sujua hieman eri mallilla ;)

Tokopäivässä oli Vimman kaksi velipuolta, kaksi siskopuolta, sekä kolme siskoa. Pienet metalliset (kyllähän kesällä 2 vuotta täyttävät on vielä pieniä, onhan?) jäivät tokoilun jälkeen riekkumaan keskenään. Tai siis siskot oli fiksusti käyttäneet energiansa treeneissä, mutta Vimma riehui ja rellesti:

Metalliset tytöt + Vimma hetken rauhassa
Näbben, Fiona, Usva ja Vimma
Fiona hieman kummastelee veljeään
"Moi!"
"Lällällälää, tuu jo!"
Vimma on niin elegantti. Fiona on selkeästi samaa mieltä ;)
"Kato sisko, mä osaan lentää!"
Välillä pitää käydä Näbben-siskon luona
Fiona pistää Vimman kuriin ja nuhteeseen
Hups, liikaa vauhtia
"Tulkaa nyt joku leikkimään!"
Vimma ei uskalla saalistaa ketään muuta kuin Indyä näin täpäkästi
Toki pieni karvapallo oli myös menossa mukana!
Lauantaina Vimma pääsi vielä metsäilemään isoveli Nooan ja Alli-äidin kanssa.

(Loput kuvat Sanna Hyytiäinen)

Sunnuntaina Vimma poseerasi osaavalle kuvaajalle:
Vimma (Dreamoor I Am Titanium) 21kk
Vimma 21kk

2 kommenttia:

  1. Komea ja hauska nuorimies! Vimma on ihanan pentumainen vielä, tai pitäisikö sanoa poikamainen. Ei voi erehtyä että on Fionan sukulainen, kovin on samanlaisia (ei-niin-fiksun-näköisiä) ilmeitä ja eleitä :) Oli kiva tavata pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
  2. Upeat poseerauskuvat. Vimma kuulostaa ja näyttää niin Juran kaltaiselta. Jura on meiän mielestä aivan vauva käytökseltään. Treenatessa se on jo iso poika mutta muutoin vauva. Iltaisin käpertyy syliin halittavaksi, imee edelleen Trixin kauluskarvoja kuin tuttia yms.

    VastaaPoista