keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Ja taas niitä metsäkuvia...

Yritin kuvata Vimmaa, mutta Indy on oppinut saavansa kameran edessä kehuja ja pönötyksen jälkeen herkkuja :D

Pojat toimivat taas malleina tänä aamuna ja kuvat ovat taas niitä samoja vanhoja poseerauskuvia, koska vauhtikuvat mun loistavalla kameralla näyttää tältä:

Tosin onhan nuo niin nättejä, että ei haittaa vaikka olisi sata samanlaista kuvaa molemmista. (Ja tämähän ei ole mitenkään omistajan puolueellinen mielipide, vaan armoton fakta.)

torstai 15. lokakuuta 2015

Minne ei pieni bc mahtuisi

Vaihtoehtoisena tittelinä postaukselle voisi olla myös: Kaikki mikä on sun, on myös Vimman tai Miten niin muka pieni?

Ostin Indylle pedin makuuhuoneeseen. Vimma nukkuu yöt yleensä olkkarissa, mutta Indiana tykkää viettää yöt makkarin puolella. Peti oli kaupan pienin ja Kulta-kissalle (n. 4 kg) täysin sopiva. Indylle (n. 7 kg) vähän liian pieni, mutta Imppa onneksi tykkää käpertyä pieniin tiloihin nukkumaan.



Vaan mitä silmäni näkivätkään eilen illalla:
Ihan on sopiva!!!

Vimma (n. 21 kg) oli taiteillut itsensä oikein sulavasti nelikiloisen elukan petiin. On ne beeceet kyllä joustavia ja kauheen käteviä, kun mahtuvat niin pieneen tilaan. Ei tule säilytysongelmia, vaikka hamstraisi pari mustavalkoista lisää.

Pakko pistää pari kesäkuvaa, jotka löytyi kännykästä. Naapurustovahti hommissa:


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kerro kerro kuva, mit' on touhuttu

Kiirettä on pitänyt (se on selitykseni ja siinä pysyn), joten blogin päivittäminen on vähän taas jäänyt.

Pojat sai synttärinsä:
Huomatkaa Vimma ilme, yhtään ei tee mieli "kakkua" ;)
Vimma oli tuhonnut lelut niin surkeaan kuntoon, että vanhat lensi roskiin ja tuliterät haettiin tilalle:
Indy mahtuu petiin just ja just karvat laitojen yli pursuten. Eli se on sheltin mielestä täysin sopivan kokoinen.
Vimma on ollut tuttuun tapaansa todella kaunis ja säteillyt älyä:

Demi näyttää nykyään jo ihan kissalta eikä enää Pikku-Rotalta:

Loput kuvat on saalista tämän päivän aamulenkiltä.

 "Pojat hei, kiivetkää tuonne isolle kivelle ja katsokaa sitten nätisti kameraan!"
Indy: Ok, onnistuu.
Vimma: Mitäh? Kuuntelin ensimmäisen osan, sekö jatku vielä..?

Lenkin lopuksi Vimma pääsi toteuttamaan itseään. Onhan se tietty kiva, että joku saa jotain nautintoa noista aronian marjoista.