tiistai 30. joulukuuta 2014

Lunta!

Vimma on aivan hullaantunut lumesta. Mikään ei ole ihanampaa kuin kunnon ralli pakkasessa! Indy on joka talvi nostellut paleltuvia koipiaan ja pomppinut kolmella jalalla ensimmäisten kunnon pakkasten aikaan, mutta tänä vuonna ei millään ehdi. Bordercollien vahtiminen, kilpaa merkkailu ja riehuminen vaan vie aivan liikaa resursseja!

Aamulla käytiin metsässä hönttäämässä:

Aamulenkin jälkeen Indy ja kissat valloittivat kevytmetallihäkin päällysen. Vimma joutui syrjittynä menemään häkkiin sisälle nukkumaan.

Kullasta on kasvanut ilkeä teini-ikäinen! Parin viikon ajan illan ohjelmistoon on kuulunut ympäriinsä säntäily, koirien juoksuttaminen ja väijyminen, sekä Savun kiusaaminen. Vimma seurailee yleensä kiinnostuneena, mutta ei lähde riehumaan sisällä ja Savu ei tykkää veljensä rajusta leikistä, joten Indystä on tullut Kullan pääasiallinen leikkikaveri. Alussa Vimma oli paljon kiinnostuneempi kissoista, mutta nykyään Vimpula on huomattavasti Indyä välinpitämättömämpi kissoja kohtaan.

Lumesta nautiskelu jatkui päivällä omassa pihassa.
Lunta voi syödä
Lumessa voi pitää tuumaustaukoja
Lumessa voi väijyä kaveria
Lumihiutaleista voi ottaa mallia ja opetella lentämään
Mutta kaikista parasta on lumessa riehuminen!!!
On se fiksun näköinen koira! <3
Herttainen sheltti

lauantai 20. joulukuuta 2014

Hyvää joulua sekä iloa ja onnea vuoteen 2015!


Vimma halusi esiintyä anonyymisti peittämällä kasvonsa. Mulla ei ollut sydäntä kertoa, miten nuo hörökorvat auttamatta paljastaa identiteetin


torstai 11. joulukuuta 2014