tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ai miten niin muka 5 kk ei ole piakkoin..?

Heipparallaa! Oon alkanut muutamaan otteeseen viime kuukausien aikana kirjoittamaan tänne, mutta en ole missään vaiheessa jaksanut läpikäydä monen kuukauden tapahtumia. Joten minäpä lähden tyynesti kirjoittelemaan, kuten ei oltaisi koskaan lopetettukaan! :D

Vimma-poika on nykyään 9 kuukautta oleva ravitsemusterapeutin/sisustussuunnittelijan alku. Vimma on noudattanut viime kuukaudet aivan omaa dieettiään, johon on kuulunut omistajan rajoittuneen tarjoilun lisäksi mm. sohvatyynyt, keittiön pöytä ja tuolit, kevythäkki, parit kengät, (ennen kuin opin tarkistamaan uuden asunnon eteisen oven varmasti olevan kiinni) papereita, kuten rokotuskortti (pitäisi kenties hankkia uusi) ja Indyn toko-kokeen pistelappunen (noh, ei ne pisteet oikeaa osaamista heijastanutkaan.) Ihan lempparia on kuitenkin olleet sähköjohdot, jotka olen onneksi tajunnut ottaa alusta asti pois seinästä yksinolojen ajaksi. Pitäähän pienen borderin jostain virtaa saada. Vimmahan siis harjoittaa dieettiään/uudelleen sisustamista vain työpäivien aikana. Pari kuukautta sitten Vimman oma-ohjautuva harrastelu oli huipussaan, nykyään nuoriherra kokee harvakseltaan tarvetta askarrella työpäivien aikana.


Vimma on tosiaan myös aloitteleva sisustussuunnittelija, jonka mielestä vanha kuvaputkitelkkari ei sopinut alkuunkaan uuteen kotiin. Luojan kiitos Vimma on viimeisen kuukauden aikana selvästi hoksannut, ettei ravitsemusterapeutin/sisustussuunnittelijan ura olekaan niin hohdokas ja askartelun määrä on pudonnut käytännössä nollaan dieetin ollessa myös paljon rajoittuneempi.

Olen muuten vakaasti sitä mieltä, että kasvattaja-Sanna kuiskutteli salaa Vimmalle jotain salamyhkäistä sen vuorokauden aikana, mikä vietettiin Hyvinkäällä toko-päivän aikaan. Heti sen jälkeen minun pieni bordercollievauva, joka ei ymmärtänyt mitään urosten ja narttujen välisistä eroista alkoi muuttumaan ja miehistymään. Vimmalla ja Indyllä on ollut todella tasapainoinen ja tasaväkinen suhde, mutta nyt parin viikon ajan Vimma on selvästi käynyt röyhkeämmäksi ja alkanut härkkimään ja paimentamaan Indyä. Kahdesti olen käynyt Vimman kanssa hyvin tiukkasanaisen keskustelun borderpojan rähähtäessä ja napatessa Indyä poskikarvoista Indyn tullessa rapsutettavaksi. Lenkeillä koipi on alkanut nousemaan (ei tosin aina), hajut kiinnostaa entistä vahvemmin ja merkkailua esiintyy. Omaan silmään Vimma on myös ulkonäöllisesti muuttunut viime viikkoina selvästi kehittyneemmän uroksen näköiseksi.

Indy-sheltti soluttautui Pikkupaimenena hakemaan toko-oppia Sirke Viitaselta Dreamoorien koulutuspäivään. Saatiin Sirkeltä todella hyviä vinkkejä mm. vireen ylläpitämiseen. Sain koulutuspäivästä vakavan tartunnan, jota ilmeisesti kutsutaan tokokuumeeksi. Meidän treenikertojen määrä ja kesto on noussut huimasti ja Indylle on katsottu kesäksi kokeita ja kahteen jopa laitettu ilmot menemään. Indyn suurin haaste on seuraaminen. Välillä turhauttaa aivan järjettömästi, kun borderlapsi, jonka kanssa ei olla treenattu seuraamista omistajan asennevamman takia juuri yhtään, seuraa paremmin. Tietenkin epäreilua vertailla näin, itsehän olen Indyn opettanut seuraamaan päin mäntyä ja harvoin sheltiltä bordercollien tasoista seuraamista näkee. Välillä Indy seuraa kyllä todella nätisti oikealla paikalla ja hyvällä kontaktilla, mutta jos pieni shetlantilainen ei jaksa täysillä skarpata, niin seuraaminen on yleensä liian edessä ja katkeilevalla kontaktilla. Valitusvirren jälkeen todettakoon kuitenkin kaiken järjen mukaan TK1:sen olevan plakkarissa kesän lopussa.

Pari tuoretta kuvaa loppuun.

Kuvan ottanut Ansku viime tiistaina treenien jälkeen.

Hyvää kevättä ja kesän odotusta kaikille!